Rakennusala valmistautuu digiloikkaansa. Monenlaisia virityksiä on käynnissä, osa avauksista on osunut kultasuoneen ja osa pudonnut kuin kivi. Rakennus- ja kiinteistöalan digitalisaatioon panostetaan myös yhteiskunnan taholta ja loppuvuodesta käynnistyy jo viides KIRA-digi -kampanjan kokeiluhankekierros. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää ja avoin data on historiallisesti näytellyt merkittävää roolia edistettäessä tuottavuutta digitalisaation keinoin. Omien tietojen julkaiseminen ja muiden käyttöön antaminen saattaa kuitenkin kuulostaa hieman arveluttavalta toiminnalta. Erityisesti, kun kyseessä on varsin konservatiivinen toimiala.

Yritystoiminnassa kilpailukyky on kaikki kaikessa ja siksi liikesalaisuuksia pyritään suojaamaan. Liikesalaisuus on varsin lavea käsite, mutta usein sillä tarkoitetaan osaamista, tietoa ja taitoa sekä kalustoa ja resursseja, mitä yrityksellä on käytössään. Siksi on turvallista ajatella, että omasta toiminnasta ei oikeastaan kannata kertoa julkisesti juuri mitään, ettei vahingossa tule paljastaneeksi mitään salaista.

Me Hankintarekisterissä ajattelemme, että palveluntuottajien, kumppanien ja alihankkijoiden yhteystiedot eivät ole kummoisia liikesalaisuuksia. Kuten edellisessä kirjoituksessa todettiin, jokainen yritys pyrkii turvaamaan oman toimintansa ja siksi mainostamaan omaa toimintaansa kaikille potentiaalisille asiakkaille. Kilpailukyvyn suojaaminen kaikkea tietoa panttaamalla ei siis ole tehokasta. Itseasiassa se on jopa vahingollista kilpailukyvylle.

Kuvitellaan tilanne, jossa on kymmenen yritystä ja kaikilla viisi tuttua palveluntuottajaa. Jos kaikki kymmenen yritystä jakaisivat avoimesti tiedot hyvistä yhteistyökumppaneista, jokaisella olisi käytössään 50 palveluntuottajaa. Myös palveluntuottajilla olisi kymmenkertainen määrä mahdollisia asiakkaita. Läpinäkyvyys olisi parempi ja hinnan sijaan palveluntuottajat kilpailisivatkin laadulla.

“Läpinäkyvyys olisi parempi ja hinnan sijaan palveluntuottajat kilpailisivatkin laadulla”

Hankintarekisteri pyrkii olemaan paras avoin rekisteri, josta rakennusalan yritykset voivat hakea relevantteja kumppaneita ilmoittamalla avoimista toimeksiannoista. Samalla Hankintarekisteri toimii palveluntuottajille loistavana apajana uusille töille. Lisäksi Hankintarekisterin tavoitteena on jatkossa tarjota valtaosa liittyneitä yrityksiä koskevasta tiedosta avoimena datana rajapintojensa kautta kaikkien sidosryhmien käyttöön.