Miksi Viro on unelmamaa yrittäjille?

Istuva mies

Viro on Suomeen verrattuna unelmamaa yrittäjälle. Mitkä asiat Virossa ovat paremmin kuin Suomessa?

Yrittäjyyteen kannustava maa

Useat suomalaiset ovat viimeisten vuosien aikana siirtäneet liiketoimintansa Viroon. Lisäksi yhä useampi suomalainen harkitsee yrityksensä siirtämistä Viroon. Tähän on useita syitä, joista yksi, mutta ei ollenkaan vähäisin syy on se, että Virossa kannustetaan yrittäjyyteen. Ensinnäkin virolaiset ihmiset kannattavat mielellään yrittäjiä ja toisekseen Viron valtio kannustaa erilaisin keinoin yrittäjyyteen. Pelkästään näistä syistä Viro on Suomeen verrattuna unelmamaa yrittäjälle. Suomessa yrittäjä joutuu kovan byrokratian rattaisiin ja pienyrittäjät eivät yleisesti koe saavansa kannustusta yrittäjyyteensä Suomessa. Ei siis ole ihme, että niin usea suomalainen yritys harkitsee liiketoimintansa siirtämistä yrittäjien unelmamaahan Viroon.

Verotus

Virossa yritysten verotus on huomattavasti kevyempää, kuin Suomessa. Tästä on hyvänä esimerkkinä se, että jos yrityksestä ei nosteta voittoja ulos, vaan ne jätetään yrityksen sisälle, niistä ei tarvitse maksaa veroja ollenkaan. Tämä jos mikä tekee Virosta unelmamaan kasvavalle yritykselle. Yritys voi siis panostaa voittonsa suoraan yrityksen kasvattamiseen eikä heidän tarvitse maksaa tästä rahasta välillä veroa. Osinkoja nostettaessa veroprosentti on merkittävästi alhaisempi, kuin Suomessa. Tämäkin on yrittäjille erittäin suuri etu ja kannustaa Suomalaisia yrityksiä siirtymään Viroon. Virossa yritysten verotus on erittäin selkeää ja onkin helppo ymmärtää, miksi suomalaiset pitävät Viroa unelmamaana yrittäjille.

Sijainti

Yrityksen perustaminen Viroon on helppoa myös maidemme sijainnin huomioiden. Matka maidemme välillä on lyhyt ja kulkuyhteydet helpot. Tämä on omiaan helpottamaan Suomalaisten yritysten siirtymistä Viroon. Viro on läheisestä sijainnistaan huolimatta huomattavasti kansainvälisempi maa, kuin Suomi. Virosta on myös erinomaiset kulkuyhteydet muualle Eurooppaan ja tämäkin on huomattavana etuna yrityksen perustamiseksi Viroon.

Yhtiömuodot

Yrityksen perustaminen Viroon on helppoa. Virossa käytetyimmät yhtiömuodot ovat Rajavastuuyhtiö, jota käyttävät pienet ja keskisuuret yritykset. Tätä yritysmuotoa ei ole käytössä Suomessa ja sen etuna on sen joustava organisaatio. Tässä yhtiömuodossa minimiosuuspääoma on vain 2500 euroa. Yhtiömuodon voi perustaa yksi tai useampi henkilö eikä kansalaisuuksille ole asetettu rajoitusta. Toinen suosituimmista yhtiömuodoista on Osakeyhtiö. Tämä vastaa suomalaista osakeyhtiötä. Yrityksen minimipääoma on 25000 euroa.

Yrityksen perustaminen Viroon

Yrityksen perustaminen Viroon on helppoa. Voit perustaa yrityksen itse, voit hankkia perustamisavuksi notaarin tai ostat apua yrityksen perustamiseen. Myynnissä on myös valmiita yrityksen perustamispaketteja. Silloin, kun perustetaan yritys Viroon, on kaikki perustamisasiakirjat kirjoitettava viroksi. Asiakirjat voi toimittaa sähköisesti tai viedä ne itse henkilökohtaisesti, mutta kannattaa huomioida, että virastoissa asiointikielenä käytetään viron kieltä. Mikäli et sitä itse osaa, palkkaa reilusti viron kieltä osaava ammattilainen avuksesi. Näin kaikki tulee hoidettua parhaalla mahdollisella tavalla. Yritystä perustaessasi voit harkita myös Viron e-kansalaisuutta. Se helpottaa asioiden hoitamista Viroon ja mahdollistaa sähköisen asioinnin. Perustaessasi yrityksen Viroon, tarvitset virolaisen henkilökortin ja e-kansalaisuus on helpointa sen saamiseksi.

E-kansalaisuus

Kansalaisuus

Virossa on mahdollista hankkia e-kansalaisuus ja tämä helpottaakin kaikkea sähköistä asiointia Virossa. Yrityksen asiat on siis helppo hoitaa, kun olet saanut e-kansalaisuuden. E-kansalaisuuden hakemiseen tarvitset passin tai henkilökortin, kuvan passista tai henkilökortistasi, oman passikuvasi, 50 euroa ja koosteen syistä, jonka vuoksi haet e-kansalaisuutta. Käsittelyprosessi on nopea ja e-kansalaisuuskortin voit saada jopa kahdessa viikossa. Sen voit hakea myös Suomesta Viron suurlähetystöstä.

Viro on kansainvälinen maa ja sijainniltaan erinomaisessa paikassa Euroopan ja Venäjän välissä. Sieltä on erinomaiset kulkuyhteydet niin Suomeen, kuin muualle Eurooppaankin. Moni asia Virossa tekee maasta kiinnostavan yrityksille ja sitä puoltaa osaltaan myös se, että yrityksen perustaminen Viroon on helppoa ja nopeaa. Viro ei ole byrokraattinen vaan kannustaa yrittäjyyteen niin vähäisten sääntöjensä, kuin kevyen verotuksensakin puolesta. Virossa arvonlisäverotkin ovat pienemmät, kuin Suomessa eli se näkyy suoraan tavaroiden ja palveluiden hinnoissa. Virolaiset ovat ystävällisiä ja avuliaita ja tämäkin on omiaan kannustamaan yrityksen siirtämistä Viroon, sillä virolaiset ostavat tarvitsemansa mielellään yrittäjiltä. Yrityskulttuuri on kannustavaa usein yritykset menestyvät Virossa erinomaisesti. Verotuksen kannalta katsottuna kannatta huomioida, että mikäli liiketoiminta keskittyy vain Suomeen, on verotus Suomen alaista. Jos toiminta keskittyy Viroon, on viro ehdottomasti unelmamaa yrittämiseen ja yrittäjälle. 

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest