kumppaniverkosto

Rakennusala työllistää Suomessa 250 000 ihmistä rakennusalan yrityksissä ja rakennustuote-teollisuudessa. Erilaisia alalla toimivia yrityksiä on yli 50 000. Rakennushankkeet ovat valtavia kokonaisuuksia, joissa kaivataan kymmenien ja satojen eri yritysten osaamista. Silti alalta puuttuu kokonaan oikeasti tehokas ja käyttökelpoinen palvelu, jonka avulla yhteistyötä olisi helppo käynnistellä.

Halusimme ratkaista tämän ongelman ja teimme Hankintarekisterin.

Hankintarekisterin tavoitteena on yhdistää kaikki alan eri toimijat, olivat he sitten konsultteja, urakoitsijoita tai tavarantoimittajia. Koska palvelu on niin tärkeä, sitä voi käyttää kuka tahansa ja ihan ilmaiseksi.

Ilmaiseksi? Mikä koira tässä on haudattuna?

Mielestämme alalle tarvitaan nopeasti kaikkien toimijoiden yhteinen hankintarekisteri, josta löytyvät kaikki potentiaaliset yhteistyökumppanit relevanttien tietojen kera. Palvelu toimii sitä paremmin, mitä enemmän siellä on yrityksiä. Haluamme Hankintarekisteriin kaikki mukaan, joten mukaan pääsee todellakin ilmaiseksi. Yritysten hakeminen on avointa ja ilmaista, eikä kirjautumista tarvita. Myös yrityksen kirjaaminen Hankintarekisteriin on ilmaista.

Palvelussa on lisäominaisuuksia, jotka parantavat käyttöä vielä entisestään. Lisäpalvelut ovat maksullisia (joskin aika kohtuuhintaisia) ja niitä voi ottaa käyttöön halutessaan. Ei siis koiria haudattuna.

Miten Hankintarekisteri sitten eroaa puhelinluettelosta?

Ei ole kovin tehokasta etsiä yhteistyökumppaneita kahlaamalla luetteloita ja soittelemalla yrityksiin sattumanvaraisesti. Et varmaankaan yrittäisi ostaa autoa soittamalla sattumanvaraiselle autonomistajalle ja kysymällä: “Jaaha, paljon se toi sun tojota sitten maksaa?” Siksi Hankintarekisterin toimintaperiaate on, että luodaan toimeksianto tarjolla olevasta urakasta. Toimeksianto voi olla perinteinen tarjouspyyntö tai alustavampi yhteistyökysely.  Alihankkijat saavat palvelussa ilmoituksen tarjolla olevasta urakasta. Eikä vain ne muutamat tutut alihankkijat vaan kaikki tilaajan vaatimukset täyttävät yritykset. Halukkaat alihankkijat voivat vastata toimeksiantoon, eikä tilaajalla kulu aikaa turhiin yhteydenottoihin.

Eikö tällaista palvelua muka jo ole?

Ei. Vastaavaa palvelua ei ole.

Toki erilaisia hakukoneita, rekistereitä ja yhteistyömuotoja on. Löytyy internetin hakukoneita, seminaareja, messuja, ammattiliittoja, etujärjestöjä sekä eri yritysten omia palveluita. Kaikki olemassa olevat palvelut sisältävät kuitenkin heikkouksia, kun tarkastellaan asiaa yritysten välisen kaupankäynnin näkökulmasta.

Internetin hakukoneet on pääsääntöisesti suunnattu laajempaan hakukäyttöön kuin vain rakennusalalle. Relevantit hakutulokset hukkuvat massaan.

Monet yritykset pitävät rekistereitä omaan käyttöönsä. Yritykset pyrkivät passiivisesti keräämään yhteistyökumppaneita omien nettisivujensa ”Ilmoittaudu tästä kumppaniksi”-kentillä. Tietoja kerätään myös aktiivisesti esimerkiksi urakoitsijoiden hankintayksiköissä. Passiivisissa ja aktiivisissa lähestymistavoissa on kuitenkin sama heikkous: tarvitaan tuhansia kontaktointeja, että kaikki relevantit yritykset saadaan omaan rekisteriin. Lisäksi omien rekistereiden ylläpito vaatii työtunteja eli rahaa.

Toisin kuin siviilipuolella, yrityspuolella toimeksiantoja sovitaan harvoin ilman neuvotteluita ja tarkennuksia tarjouksiin. Siksi kotikäyttöön tarkoitetut osto- ja myyntipalvelut eivät toimi rakennusalan yritysten välisessä kaupankäynnissä.

Eikö tässä nyt joku menetä kilpailuetua?

Ei. Kontaktitietojen piilottelu ja yhteistyön salailu ei palvele kenenkään etua. Se jarruttaa koko alan kehitystä ja pitää alan tehottomana. Kun tehokkuus paranee, kenenkään leipä ei kapene vaan ehditään tehdä enemmän ja tutustutaan uusiin hyviin kumppaneihin.

Mistä pääsee mukaan?

Käy tutustumassa hakuun ja kysy lisää Pekalta, Mikolta tai Kallelta.

Tule mukaan, kirjaa yrityksesi rekisteriin, hae kumppaneita ja luo toimeksiantoja.

Tehdään rakennusalalle yhteinen hankintarekisteri!