Rakennusalalla menee tällä hetkellä lujaa. Uusia kohteita lähtee päivittäin liikkeelle ja kaikille tekijöille tuntuu olevan töitä tarjolla. Mutta löytävätkö kaikki työt tekijänsä?

Perinteisessä teollisuudessa nojataan usein toimittajaketjun hallintaan. Yritykset pyrkivät tekemään kausisopimuksia ja solmimaan kumppanuuksia materiaalien ja palveluiden tuottajien kanssa. Näin yritykset pyrkivät varmistamaan palveluiden ja tuotteiden saatavuuden sekä hallitsemaan kustannuksia muuttuvassa maailmassa. Alihankkijoilla puolestaan on sovitulle aikajaksolle varma asiakas ja heidän on helpompi suunnitella omaa toimintaansa.

Rakennusala poikkeaa kuitenkin perinteisestä teollisuudesta siten, että jokainen rakennus on uusi projekti ja usein uudelta rahoittajalta. Tilauskannan pitäminen tasaisena on haastavaa suurillekin toimijoille. Tämä tekee pitkäjänteisten kumppanuuksien rakentamisen vaikeaksi. Alihankkija ei voi luottaa siihen, että yksittäinen asiakasyritys tilaa siltä tasaisesti tuotteita ja palveluita myös tulevaisuudessa, minkä vuoksi alihankkijat luonnollisesti myyvät palveluitaan kaikille halukkaille. Alihankkijoiden etuna on mainostaa mahdollisimman laajalle yleisölle, jotta oma tilauskanta voidaan pitää tasaisena. Kun asiakasyritys haluaisi tilata palveluita tai tuotteita tutulta alihankkijalta, saattaa alihankkija olla työllistetty jo pitkälle tulevaisuuteen muissa projekteissa. Tämän seurauksena asiakasyritys joutuu etsimään itselleen uuden alihankkijan, mutta mistä uusia luotettavia yhteistyökumppaneita lähtisi hakemaan?

“Kun asiakasyritys haluaisi tilata palveluita tai tuotteita tutulta alihankkijalta, saattaa alihankkija olla työllistetty jo pitkälle tulevaisuuteen”

Tämä on ongelma, johon kaikki rakennusalan toimijat tilaajista ja isännöitsijöistä konsultteihin, urakoitsijoihin ja materiaalintoimittajiin törmäävät lähes päivittäin. Mistä löytäisi hyvät ja luotettavat yhteistyökumppanit? Nykypäivän digitalisoituvassa yhteiskunnassa kontaktien löytämisen ei pitäisi olla näin vaikeaa.

Halusimme vastata tähän haasteeseen Hankintarekisterillä. Hankintarekisteri on moderni verkkopalvelu, jonka avulla kaikki rakennusalan ammattilaiset pystyvät löytämään uusia kontakteja helposti ja nopeasti. Hankintarekisterissä olevia yrityksiä on vaivatonta etsiä toimialan tai vaikkapa yrityksen koon perusteella. Lisäksi oman yrityksensä voi vaivatta ilmoittaa Hankintarekisteriin rekisteröimällä käyttäjätunnuksen ja täyttämällä yrityksensä tiedot. Kokonaisuudessaan prosessi vie työpäivästä vain muutamia minuutteja.

Käy tutustumassa Hankintarekisteriin, lisää oma yrityksesi mukaan ja löydä tekijät omiin kohteisiisi!